sunnuntai, 17. maaliskuu 2019

onnellinen

en ole taas aikoihin käynyt blogiani päivittämässä, mutta nyt ajattelin tulla, mies nukkuu makuuhuoneessa, josta kuuluu tasainen tuhina ja koira makoilee vieressäni ottamassa rennosti ja tuntemassa olonsa turvalliseksi. 

Vihdoinkin mulla on hyvä putki päällä! meillä oli vasta muutto vähä aika sitten ja oon saanut sisustella kotia, oman halun mukaan ja mieskin on jopa antanut siihen mulle vapaat kädet, olen saanut käyttää porakonetta ja ruuvailla seiniin ruuveja. :D 

Tää muuttaminen on ollut todella terapeuttista mulle, koska oon saanut luopua kaikesta turhasta krääsästä, jotka ovat hallinneet elämääni monet vuodet, heitin pois käytännössä kaikein turhan. Pienet vaatteet, muistoesineitä vuosien varrrelta, joita olen vain säilyttänyt siksi, että olen kokenut sen tarpeelliseksi ja siksi että en ole halunnut luopua menneisyydestä. 

Mutta nyt olen päättänyt kääntää uuden sivun elämässäni, just nyt musta tuntuu vihdoin sellaiselta, että olen onnellinen, miehen kanssa menee hyvin, asiat ovat menneet omalla painollaan. Ahdistusta toki on paljonkin, mutta silti musta tuntuu just nyt sellaiselle, että oon onnellinen ja parhaimmillani juuri nyt, kevättä siis rinnassa. 

Tänään olen tehnyt paljon ei niin mulle kivoja juttuja, kuten pessyt pyykkiä, tiskikoneen täyttänyt ja eilen imuroin. Tää näyttää vähän liian hyvältä ollakseen totta. 

Seuraavaksi mietin vain, että jos mulla nyt menee näin lujaan, niin mitenkäs sitten kuukauden kahden päästä.. ? 

 

Nyt vaihde on nollasta sataan.. välillä oon tosi väsynyt ja en jaksa tehdä oikein mitään, sit yhdessä hetkessä humps jaksan vaikka mitä, nämä kohtauset tulevat nimen omaan iltaan/ yö aikaan, eikä meinaa millään rauhottua esimerkiksi nukkumaan, koska haluisi vain tehdä ja touhottaa.. muuton aikana nukuin yössä vain ja ainoastaan 2-4 tuntia ja se kävi voimille, nyt nukun 4 tuntia yössä, mutta päivällä sitten 2 tuntia päikkäreitä. 

Just nyt oon onnellinen ja tähän  sopii hyvin 2NEN- onnelinen

https://www.youtube.com/watch?v=2VL_UqDrUQc

 

lauantai, 3. marraskuu 2018

Paha olo

pitkästä aikaa ajattelin tännekkin kirjoittaa, ainakin kuulumiset. Olen siis ollut 1/2018 polttamatta yhtään ainoata tupakkaa ja se tuntuikin alkuun todella hyvältä, jos joku siis ei tiedä niin olen uskovainen ihminen ja uskon siis jeesukseen kristukseen. Mutta viimeaikoina olen ollut todella kovilla, olen saanut pelkästään huonoja uutisia ja ne ovat vetäneet mielialan kanssa matalaksi. Minulle tehtiin uusi diagnoosi 10/2018 kilpirauhasen vajaatoiminta. Olen nyt siis joutunut opettelemaan täysin uudet elämäntavat, syömisistä asti. Pelkästään tuon diagnoosin kuultuani sain myös tietää, ettei mun raudat imeydy ja sitä yritetään nimenomaan korjata nyt ruokavaliolla ja jos ei lähde korjaantumaan, lääkäri laittaa minulle suonensisäisesti rautaa.

Mutta palatakseni tuohon uskon elämään, koen olevani todella huono uskova. Uskon jeesukseen kristukseen, yritän tutustua raamattuun ja se tuntuu hyvältä kaiken tän keskellä ainut apu mitä saan on raamattu ja usko jeesukseen. Luen tällä hetkellä johanneksen evankeliumia ja siinä etenkin tällä hetkellä tuo luku 13 jossa jeesus pesee opetuslapsiensa jalat vedellä. etenkin kohta jossa  jeesus tietää, että Juudas Simon iskariotin poika kavaltaa hänet ja kieltää kolmesti ennen kuin kukko laulaa. Olen itsekkin monesti miettinyt, koska minun kaverini tietävät että olen uskossa, mutta miksi sitten kiellän, että olen uskossa, enkä mä puhu siitä avoimin kortin? Miksi minulla pitää koko ajan olla jotain pahaa ympärillä, miksi minulla pitää olla paha olo, jos haluan olla hyvä uskova? 

Tiedän , jokaisella on huonojakin päiviä ja hyviä, ihminen tekee myös syntiä tietoisesti, mutta voi anoa syntejään anteeksi, mutta meitä uskovia monesti pidetään lauhkeina kuin lampaat. Monilla on se mielikuva, että emme polta tupakkaa, emme ryyppää. Mielestäni usko ei todellakaan ole sitä että olemme koko ajan seurakunnassa istumassa tai anomassa syntejä anteeksi. Mielestäni usko on  sydämmen asia. Rukouksella voin saada paljon voin anoa ja saan paljon. 

Tämä viimeinen puolivuotta on ollut todella tuskaa uskon ja "tavallisen elämän" tasapainoilua, olen ollut todella aktiivinen seurakunnassa ja siellä mulla on palvelutehtäväkin, mutta silti tuntuu että olen uupunut kaikkeen.

Paha olo, viha ja katkeruus on tullut tilalle, olen epäonnistunut täysin, onneksi minulla on joukko uskovia ystäviä, jotka voivat rukoilla vain puolestani, jotta pimeyden voimat  häipyvät. 

Tässä prosessissa ei helpota yhtään se, että läheisimmät ihmiset alkavat syyllistämään todella paljon näiden asioiden kanssa, eikä esimerkiksi kannusta yhtään, jatkamaan. 

Mulla on olotila, että mua yritetään nyt syödä todella paljon ja että tässä on todella vihollisen voimat näkyvissä. 

Yritän olla monesti kun näen ihmisiä niin aito oma itseni, mutta en pysty enää. Masennus valtaa mut täysin lyö maahan vahvasti. En jaksa kotona edes kotitöitä, normaalia pyykinpesua yms. Kaikki on niin piloilla. Tää pimeyskään ei ainakaan yhtään helpota oloa.

Yritän kuitenkin jotenkin saada itseäni kammettua ylös ja kirjoittamaan tätä blogia, Haluan kertoa jeesuksesta ja siitä miten tää mun mielialahäiriö sekoittuu oikeessa elämässä ja miten saan ne tasapainotettua.

tiistai, 5. joulukuu 2017

Kipuilua eri asioiden kanssa

ajattelin tänään kirjoittaa kuulumisia tänne. Noh minulle kuuluu perusteellisesti aina hyvää, mutta viime aikoina ei niin hyvää. Olen todella väsynyt, olen ollut todella kipeä olkapäästä ja tuntuu että noi huumaavaat särkylääkkeetkään ei oikeen auta. Välillä kipu häviää päiviksikin ja tulee taas takaisin todella voimakkaana. 

Valvominen on jatkunut, nukun enään päivisin muutamia tunteja yössä ja valvon tosi paljon, olen yrittänyt hakeutua lääkäriin, mutta omalle lääkärille pääsy on mahdotonta tän vuoden puolella ja tuntuu ettei mikään enään auta, en jaksa käydä ulkona enkä oikein jaksa lähteä ihmisten ilmoille. 

Tänään kävin pitkästä aikaa ihmisten ilmoilla syömässä seurakunassa jouluruuan, joka oli vähävaraisille. Tämä joulun aika on todella ahdistavaa aikaa ollut aina minulle, mutta tänä jouluna ajattelin, että minä teen tästä joulusta oman näköiseni. Eli en laita kotia mitenkään jouluiseksi, mutta ruokapöytä katetaan kynttilön ja jouluruoka tulee pöytään, mutta en halua mitään hienoa kuusta, jota koristella tai mitenkään mitään paketoituja lahjoja. Olen onnellinen siitä että mulla on koti,mies ja koira eli perhe. Olen onnellinen kaikesta mitä mulla on se on ainut tällä hetkellä elämässä, minkä takia jaksan eteenpäin, minkä tähden jaksan yrittää joka päivä nousta ylös sängystä. Kaverisuhteet ovat katkenneet, mutta olen silti onnellinen. Mulla on YKSI paras ystävä, jota rakastan ja jonka kanssa voin jutella kaikesta. Toivon hartaasti myös, että kaikilla  olisi edes se yksi ystävä, jonka kanssa jakaa ilot ja surut. 

Mulla siis oli kavereita, mutta sattumien summasta nekin meni rikki. Mä oon jostain syystä niin helvetin hyvä aina sotkee mun ihmissuhteita. Kaikki asiat tuntuu todella pahalta ja ahdistavalta, mutta yritän silti jaksaa, mulla on hirveesti taakkaa kannettavana, mutta jotain syystä tuntuu silti, etten jaksa. Tuntuu etten osaa purkaa tätä taakkaa, edes ammattilaisten kanssa. 

sunnuntai, 26. marraskuu 2017

viikonloppu

Perjantai oli ihan kiva päivä, kävin ryhmätoiminassa ja oli todella mukavaa :) Noh, siitä se kaikki paha alkoikin. Lauantai tappelua sukulaisten kanssa ja asioiden oikomista oikeaksi. Aika rasittavaa touhua. Samoin katkenneita suhteita tuli. Ainoa hyvä puoli oli että Launtaina mentiin ystävien luokse kylään ja koirat saivat temmeltää keskenään ja me saatiin sitte olla aikuisten kesken ja nauttia seurasta, mikä teki todella hyvää! Noi ystävät ovat ja pysyvät meidän elämässä. Me syötiin hyvää ruokaa ja katsottiin elokuvaa. 

Sunnuntai aamuun herättiin lasten metelöintiin, mutta ei se haitannut lapsiperheen arki on sellaista. Aamusta syötiin aamupalaa ja nautittiin kiireettömästä aamusta, ilman mitään kiirettä mihinkään. Päivällä söimme yhdessä isona porukkana lounaan, joka oli taivaallisen hyvää! Sitten iltapäivästä menimme joulun avaukseen kaupunkiin. Oli aika huvittavaa olla avauksessa, jossa ei lumesta ollut tietoakaan. Loskaa ja vettä joka puolella. Mutta Parhain, tulishow, mikä elämys! hienoja tulen pyöritys liikkeitä, sekä heittoja! wou! En koskaan ollut nähnyt livenä moista esitystä, vaan televisiosta joskus vain ohimennen. Kotiin pääsimme turvallisesti, vaikka pimeää olikin, kotona lämpesi sauna ja nyt istun tässä ja kirjoittelen viikonlopun kuulumisia. Tuntuu vaikeelta ja ahdistavalta, mutta samaan aikaan onnelliselta ja helpottavalta. 

Joskus askeleita ottaa 100 taaksepäin, niinkuin nyt viikonloppuna kävi, mutta viikonloppuna otin takas 100 eteenpäin. Olen tässä yrittänyt nyt sopeutua ja antaa itselleni aikaa haavojen parantumiselle. Kyllä ne varmasti paranee, kun mä niin päätän. Ja päätän etten mä enää ikinä itseäni päästä 100 askelta taaksepäin. Olen päättänyt, että mä en enää päästä elämääni sellaisia ihmisiä, jotka mua satuttaa tai yrittää satuttaa...

perjantai, 24. marraskuu 2017

Aamuyön tunteina

On aamuyö, Kello on ties mitä. Valvominen ottaa voimille. 

Toista viikkoa mietin miksi valvon? Ahdistaa. Ahdistusta syvää ei ainakaan helpota itsensä satuttaminen. 

Yritän jaksaa, mutta tiedän että en jaksa, en ainakaan jos yritän näin valvomalla sitä parantaa.

Musta tuntuu koko ajan siltä, etten löydä oikein määränpäätä elämässä. En osaa katsoa tulevaisuuteen, ennenkuin olen selvittänyt menneisyyteni haavat.

Menneisyys, Sana joka satuttaa aina.  Niin pieneksi ihmiseksi tunnen vieläkin itseni, etten pysty käsittelemään vieläkään niin suuria asioita.

Rakastin äitiäni, Mutten enään ja sattuu todella syvälle, en tiedä polkua, mitä pitkin kulkea, en tiedä sanoja joilla puhua.  Paha olo sisällä kalvaa mieltäni syvää. En tiedä mitä tekisin. Näen mustaa ja välillä jotain kirkasta, jota kohti kulkea. 

Mä yritän vain avata ruosteista ovea uuteen suuntaan, mutta se ei aukea. Se vain on kiinni.

Olen isossa labyrintissa ja aina kun käännyn tulee umpikuja tai se ruosteinen ovi, jota yritän avata.

Mies yrittää pysyä mukana, mutta tää mun sairaus on hallitseva osa mun elämää ja miehen on vaikea tukea. Mutta olen onnellinen siitä, että hän on olemassa, tukee minua ja auttaa kodin askareissa joka päivä.

Mä itse vain mietin miten se jaksaa tälläistä katsella ja olla. Pohjana meillä on suuri rakkaus, jonka vuoksi tekisimme mitä vain!  Minä en päästä miehestäni ikinä, eikä hän minusta.