pitkästä aikaa ajattelin tännekkin kirjoittaa, ainakin kuulumiset. Olen siis ollut 1/2018 polttamatta yhtään ainoata tupakkaa ja se tuntuikin alkuun todella hyvältä, jos joku siis ei tiedä niin olen uskovainen ihminen ja uskon siis jeesukseen kristukseen. Mutta viimeaikoina olen ollut todella kovilla, olen saanut pelkästään huonoja uutisia ja ne ovat vetäneet mielialan kanssa matalaksi. Minulle tehtiin uusi diagnoosi 10/2018 kilpirauhasen vajaatoiminta. Olen nyt siis joutunut opettelemaan täysin uudet elämäntavat, syömisistä asti. Pelkästään tuon diagnoosin kuultuani sain myös tietää, ettei mun raudat imeydy ja sitä yritetään nimenomaan korjata nyt ruokavaliolla ja jos ei lähde korjaantumaan, lääkäri laittaa minulle suonensisäisesti rautaa.
Mutta palatakseni tuohon uskon elämään, koen olevani todella huono uskova. Uskon jeesukseen kristukseen, yritän tutustua raamattuun ja se tuntuu hyvältä kaiken tän keskellä ainut apu mitä saan on raamattu ja usko jeesukseen. Luen tällä hetkellä johanneksen evankeliumia ja siinä etenkin tällä hetkellä tuo luku 13 jossa jeesus pesee opetuslapsiensa jalat vedellä. etenkin kohta jossa jeesus tietää, että Juudas Simon iskariotin poika kavaltaa hänet ja kieltää kolmesti ennen kuin kukko laulaa. Olen itsekkin monesti miettinyt, koska minun kaverini tietävät että olen uskossa, mutta miksi sitten kiellän, että olen uskossa, enkä mä puhu siitä avoimin kortin? Miksi minulla pitää koko ajan olla jotain pahaa ympärillä, miksi minulla pitää olla paha olo, jos haluan olla hyvä uskova?
Tiedän , jokaisella on huonojakin päiviä ja hyviä, ihminen tekee myös syntiä tietoisesti, mutta voi anoa syntejään anteeksi, mutta meitä uskovia monesti pidetään lauhkeina kuin lampaat. Monilla on se mielikuva, että emme polta tupakkaa, emme ryyppää. Mielestäni usko ei todellakaan ole sitä että olemme koko ajan seurakunnassa istumassa tai anomassa syntejä anteeksi. Mielestäni usko on sydämmen asia. Rukouksella voin saada paljon voin anoa ja saan paljon.
Tämä viimeinen puolivuotta on ollut todella tuskaa uskon ja "tavallisen elämän" tasapainoilua, olen ollut todella aktiivinen seurakunnassa ja siellä mulla on palvelutehtäväkin, mutta silti tuntuu että olen uupunut kaikkeen.
Paha olo, viha ja katkeruus on tullut tilalle, olen epäonnistunut täysin, onneksi minulla on joukko uskovia ystäviä, jotka voivat rukoilla vain puolestani, jotta pimeyden voimat häipyvät.
Tässä prosessissa ei helpota yhtään se, että läheisimmät ihmiset alkavat syyllistämään todella paljon näiden asioiden kanssa, eikä esimerkiksi kannusta yhtään, jatkamaan.
Mulla on olotila, että mua yritetään nyt syödä todella paljon ja että tässä on todella vihollisen voimat näkyvissä.
Yritän olla monesti kun näen ihmisiä niin aito oma itseni, mutta en pysty enää. Masennus valtaa mut täysin lyö maahan vahvasti. En jaksa kotona edes kotitöitä, normaalia pyykinpesua yms. Kaikki on niin piloilla. Tää pimeyskään ei ainakaan yhtään helpota oloa.
Yritän kuitenkin jotenkin saada itseäni kammettua ylös ja kirjoittamaan tätä blogia, Haluan kertoa jeesuksesta ja siitä miten tää mun mielialahäiriö sekoittuu oikeessa elämässä ja miten saan ne tasapainotettua.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.