en ole taas aikoihin käynyt blogiani päivittämässä, mutta nyt ajattelin tulla, mies nukkuu makuuhuoneessa, josta kuuluu tasainen tuhina ja koira makoilee vieressäni ottamassa rennosti ja tuntemassa olonsa turvalliseksi. 

Vihdoinkin mulla on hyvä putki päällä! meillä oli vasta muutto vähä aika sitten ja oon saanut sisustella kotia, oman halun mukaan ja mieskin on jopa antanut siihen mulle vapaat kädet, olen saanut käyttää porakonetta ja ruuvailla seiniin ruuveja. :D 

Tää muuttaminen on ollut todella terapeuttista mulle, koska oon saanut luopua kaikesta turhasta krääsästä, jotka ovat hallinneet elämääni monet vuodet, heitin pois käytännössä kaikein turhan. Pienet vaatteet, muistoesineitä vuosien varrrelta, joita olen vain säilyttänyt siksi, että olen kokenut sen tarpeelliseksi ja siksi että en ole halunnut luopua menneisyydestä. 

Mutta nyt olen päättänyt kääntää uuden sivun elämässäni, just nyt musta tuntuu vihdoin sellaiselta, että olen onnellinen, miehen kanssa menee hyvin, asiat ovat menneet omalla painollaan. Ahdistusta toki on paljonkin, mutta silti musta tuntuu just nyt sellaiselle, että oon onnellinen ja parhaimmillani juuri nyt, kevättä siis rinnassa. 

Tänään olen tehnyt paljon ei niin mulle kivoja juttuja, kuten pessyt pyykkiä, tiskikoneen täyttänyt ja eilen imuroin. Tää näyttää vähän liian hyvältä ollakseen totta. 

Seuraavaksi mietin vain, että jos mulla nyt menee näin lujaan, niin mitenkäs sitten kuukauden kahden päästä.. ? 

 

Nyt vaihde on nollasta sataan.. välillä oon tosi väsynyt ja en jaksa tehdä oikein mitään, sit yhdessä hetkessä humps jaksan vaikka mitä, nämä kohtauset tulevat nimen omaan iltaan/ yö aikaan, eikä meinaa millään rauhottua esimerkiksi nukkumaan, koska haluisi vain tehdä ja touhottaa.. muuton aikana nukuin yössä vain ja ainoastaan 2-4 tuntia ja se kävi voimille, nyt nukun 4 tuntia yössä, mutta päivällä sitten 2 tuntia päikkäreitä. 

Just nyt oon onnellinen ja tähän  sopii hyvin 2NEN- onnelinen

https://www.youtube.com/watch?v=2VL_UqDrUQc